VIIKKO 23
06.06
Blogipäivä.
05.06
Jatkoimme keskiviikkona keskenjääneitä kesäkukkien istutustöitä. Istutin verenpisaroita aamu kymmeneen asti, jonka jälkeen vaihdoin loppupäiväksi kasteluvuoroon. Vastaistutettujen kukkien kanssa on oltava tarkkana, etteivät ne vaurioidu saman tien vedenpaineesta tai etteivät ne pullahda paikoiltaan. Kastelu toteutetaan suuntaamalla vesi hautakiven pinnan kautta matalalla paineella, josta se valuu kukkapesään rauhallisesti. Näin mikään kukan osa ei vahingoitu, eivätkä kukkapesät menetä muotoaan.On tärkeää tarkistaa kastelupään sekä letkun toimivuus ennen töihin ryhtymistä
04.06
Ensimmäinen erä kesäkukkia saapui tänään. Tässä tilauksessa oli pelkästään erilaisia verenpisaralajikkeita. Automme rullakot alas rekasta ja siirsimme ne toimistorakennuksen edessä olevaan metsikköön odottamaan jatkokuljetusta. Kun kasvit oli laskettu, rullakoita alettiin purkamaan traktorin lavalle, jolla ne kyydittiin oikeisiin kohteisiin hautausmaalla.Olin koko päivän itse istutusryhmässä. Siistintäryhmä kulki haudoilla ensimmäisenä keräten roskat kukkapesiltä ja annostellen lannoiterakeet pesiin. Seuraavana kulki jakoryhmä, jonka tehtävänä oli jakaa oikea määrä kukkia oikeille haudoille. Istutusryhmän perässä tulivat katselijat, sillä istutettujen kasvien kastelu samana päivänä on erittäin oleellista vahvajuurisen kasvin saavuttamiseksi.
Kukkien määrä haudalle määräytyy hautakiven koon mukaan. Tyypillisin hautakivi on metrin mittainen, jolloin haudalle istutetaan kolme kukkaa. Yksi istutetaan taakse, ja kaksi eteen. Kaksimetriselle kivelle tulee useimmiten neljä kukkaa, jotka istutetaan salmiakkimuodostelmaan. Jos kukkia on enemmän tai jos hautakivi on suurempi, kukat istutetaan siksak-muodostelmaan, ei koskaan rinnakkain. Istuttaessa on myös tärkeää huomioida kukkapesän pinnan korkeus ja kaltevuus, jotta kastelu olisi mahdollisimman vaivatonta. Tarvittaessa kukkapesästä poistettiin ylimääräistä multaa, jottei kasteluvesi valuisi muualle saman tien. Rinteessä olevilla haudoilla oli tarpeellista tarkastella kukkapesän kaltevuutta, ja mahdollisesti tasata multaa niin, ettei vesi lähde valumaan alas rinnettä.
Verenpisarat odottamassa jatkosijoittelu rullakoissa
Haudalle istutetut verenpisarat ennen kastelua
03.06
Tiistaina oli viikoittainen ruohonleikkuupäivä. Toimimme samoin kuin viime viikollakin, pääosa lohkolaisista operoi klippoja ja pieni osa hoiti siimauksen. Koska kevätkauden ensimmäinen leikkaus oli tehty jo viime viikolla, tämänpäiväinen operaatio sujui paljon nopeammin. Saimme viimeisteltyä leikkuutyöt koko lohkolta iltapäivän kahvitaukoon mennessä.Leikkurien pesuhommissa
02.06
Hautausmaan pohjoispuolella oli kaivamatta vielä kevään vihoviimeiset kukkapesät, joten työstimme alueen loppuun ennen lounasta. Loppupäivän työtehtävänä lähdin toisen työkaverin kanssa valikoimaan ja istuttamaan perennoja haudoille, joille niitä oli tilattu. Hautausmaalle oli ostettu valikoima uusia perennoja, mutta paljon kasveja löytyi valmiina jo hautausmaan omista perennavaramaista. Kuunliljoja varsinkin oli erilaisia moneen lähtöön, sillä ne ovat erittäin suosittuja ja kestäviä perennoja hautausmaaolosuhteisiin.Ehdimme ennen päiväni loppua istuttaa perennat vain kahdelle haudalle, sillä suunnittelutyössä meni oma aikansa. Ensimmäiselle istuin jaloangervoja, ja toiselle kaksivärisiä kuunliljoja. Jatkuva sade hiukan vaikeutti työn toteuttamista mahdollisimman siististi, ja työ oli varsin mutaista.
Kommentit
Lähetä kommentti