VIIKKO 16
18.04
Hyvää pääsiäistä!
17.04
Aloitin aamun matkaamalla Ajovarman konttorille t-kortin teoriakoetta varten. Suoritin teoriakokeen onnistuneesti ja sain itselleni traktorikortin. Koululle tullessa meillä oli vuorossa istutustöiden tekemistä. Koulun ulko-ovien edustalla olevaan istutuskaukaloon istutettiin kesän ajaksi orvokkeja. Kävimme myös tekemässä uudet orvokki-istutukset hiusalan toimipisteen edustalle.Koulun edustalle tehty istutus
Siira
16.04
Digikurssilla väittelimme pitkään tekoälyn käytön eettisyydestä. Protestoin vahvasti sen käyttöä varsinkin kouluympäristössä. Pääsin kuitenkin onneksi tekemään muitakin tehtäviä päivän aikana, esimerkiksi helppoja ohjelmointiharjoituksia.Balkaninhevoskastanjan lehtisilmut ovat näyttävän suuria
Kommentit
Lähetä kommentti