14.03
Tein alkuun valmiiksi digikurssilla keskenjääneitä tehtäviä. Päivitin myös blogia, ja siivosin pois käytäviltä edellisen viikon tulppaanikimput.
13.03
Jouduin valitettavasti torstaina olemaan poissa koulusta kissan eläinlääkärin vuoksi. Jatkoin kuitenkin T-korttiteorian opiskelua heti, kun minulla oli siihen vapaata aikaa.
12.03
Keskiviikkona alkoi valinnainen digikurssi. Yhtenä kurssin isoimmista projekteista on luoda omalle portfoliolle nettisivusto. Ensimmäisenä kurssipäivänä lähinnä tutustuimme Google Sites-sovelluksen käyttöön, ja siihen kuinka sillä voi tehokkaasti luoda omat kotisivut.
11.03
Tarkoituksena oli lähteä tyypilliseen tapaan kasvihuonetöihin Honkaselle, mutta valitettavasti koulun pakettiauton sivupeili oli rikkoutunut yön aikana. Jäimme sen vuoksi tekemään tehtäviä luokkaan. Aikataulumuutosten vuoksi päivä oli hyvin lyhyt, joten käytin sen lähinnä T-kortin teoriaa lukemalla.
10.03
Maanantaina minulla ei ollut lukujärjestyksessä mitään järjestettyä opetusta, joten tein tehtäviä etänä kotona. Sain valmiiksi ryhmäkasveihin liittyvän slides-tehtävän, joka oli ollut työn alla jo pitkään. Lopun ajan päivästä jatkoin Ajokaista-harjoitusten parissa.
Kommentit
Lähetä kommentti