VIIKKO 8
21.02
Blogipäivä ja viimeinen päivä ennen loman alkua. Kaksi Lyhytkasvuisten liiton jäsentä kävi koululla kertomassa toiminnastaan ja elämästään. Tämä oli sivistävää ja mielenkiintoista. Hyvää hiihtolomaa!
20.02
Torstaina en osallistunut opetukseen paikanpäällä. Opiskelin kuitenkin T-korttia varten kotona.
19.02
Viimeinen päivä Honkasella ennen hiihtolomaa. Päivä pyöri pitkälti tulppaanien ja narsissien ympärillä. Siirsimme lähes 30 rullakkoa narsisseja kasvihuoneen puolelta kylmiöön. Tässä oli yhteensä yli 50 000 yksittäistä sipulia. Suurin osa rullakoista vietiin heti aamusta, mutta päivän mittaa niitä täyttyi muutamia lisää. Kaikki muu aika kului tulppaanisipulien istutuksen parissa. Sipulit istutettiin muovikoreihin, jotka sitten pinottiin lavalle ja siirrettiin odottamaan kastelua.
18.02
Tiistaina pääsin tekemään hoitoleikkauksia aiempien vuosien pelargoneille. Kasveilta poistettiin kuolleet varret, kukinnot ja muut huononnäköiset kasvinosat. Leikkasimme lyhyeksi myös edellisen kesän suklaakosmokset, jotka toivon mukaan lähtevät uuteen kasvuun kevään mittaa. Huollettavia kasveja oli sen verran paljon, että jatkoin samoissa työtehtävissä vielä lounaankin jälkeen. Viimeisen tunnin ajaksi liityin tutustujien seuraan istuttamaan tulppaanisipuleita.
17.02
Koko alkuviikko meni kasvihuonetöissä Honkasen Puutarhalla. Maanantaina päivä koostui lähinnä amppeliruukkujen täyttämisestä turpeella, jotta näihin voitaisiin myöhemmin istuttaa kesäkukkia. Ruukut täyttyivät automaattisesti koneen avustuksella, mutta sen osumatarkkuus oli sen verran kehnoa, että turvetta sai jatkuvasti olla keräämässä manuaalisesti ruukkuihin. Täydet ruukut lastattiin rullakoihin, jotka sitten vietiin kasvihuoneen pöydille odottamaan seuraavaa vaihetta.
Kommentit
Lähetä kommentti