Viikko 45

 08.11.2024

Perinteisesti aamupäivä sujui blogia päivitellen. Tutustuimme myös kasvien tieteellisten nimien sääntöihin.

07.11.2024

Torstaina oli jälleen luvassa itsenäistä työskentelyä. Päivän tavoitteenani oli tutustua puutarha-alaa sääteleviin lakeihin ja määräyksiin Suomessa. Alkuun lakiteksti vaikutti erittäin raskaalta ja vaikeasti ymmärrettävältä, mutta hetken silmäilyn jälkeen ymmärtäminen alkoikin sujua paremmin. Tutustuin muun muassa Tukesin sivuilta löytyviin kasvinsuojeluaineisiin liittyviin lakeihin, Ruokaviraston sivuilla oleviin puutarha-alaa koskeviin säädöksiin sekä Finlexin kautta luettavissa olevaan taimistoainelakiin. Viimeisenä perehdyin puutarha-alan työehtosopimukseen, jossa oli eriteltynä kaikki oleellinen työntekijää ja työnantajaa koskevista asetuksista ja määräyksistä. Vaikka alkuun tehtävät vaikuttivat raskailta, suoriuduin niistä nopeasti.

06.11.2024

Keskiviikkona tulimme kouluun kahdeksaksi, koska suunnitelmissa oli osallistua Puutarha-ala tutuksi -webinaariin. Webinaariin sisältyi laaja katsaus erilaisiin jatkokoulutusmahdollisuuksiin puutarha- ja viheralalla ja erinäisiin työllistymismahdollisuuksiin. Esitykset olivat kaikki noin vartin mittaisissa pätkissä. Olin hyvin kiinnostunut kuulemaan kaikista aiheista, mutta fyysinen vointini oli aamupäivästä sangen kehno. Tästä johtuen lähes koko aamupäivän esitykset menivät minulta valitettavasti ohi. Odotin myös kovasti Oulun yliopiston kasvitieteellisen esittelyä, mutta se jäi meiltä näkemättä teknisten ongelmien vuoksi. Osaa esityksistä oli vaikea seurata heikon äänenlaadun vuoksi, tai siitä johtuen, että puhuja ei ollut näkyvillä. Olisin myös toivonut enemmän ja pidempiä taukoja webinaariin, sillä pitkään paikalla istuminen ja kuunteleminen oli haastavaa. 

Kiinnostavinta minulle oli ehkä Suomen Puunhoidon yhdistyksen esittäytyminen, mikä onneksi oli vasta iltapäivällä, kun vointini oli jo parempi. Olen tämän vuoden aikana ollut enemmän kiinnostunut arboristien työstä ja puulajeista. Työssä kiinnostaa varsinkin ympärivuotinen työllistyminen, vaihtelevat työtehtävät ja fyysinen haastavuus. Tottakai myös työskentely puiden parissa on mielenkiintoista. Esityksen pitäjä oli paikalla etäyhteydellä Brysselin kasvitieteellisestä puutarhasta, mikä oli hauska ja yllättävä lisä.



Menekinedistäminen oli aikamoinen sanahirviö



05.11.2024

Lumi oli päässyt kuluneen päivän ja yön aikana sulamaan tarpeeksi, jotta kykenimme lähtemään vihertöihin Sorsapuistoon. Luvassa oli jälleen lehtitöitä. Pakkasimme mukaan kottikärryt, haravoita ja lapioita. Alunperin tarkoituksena oli haravoida lehdet jalkakäytävän viereen, jotta ne voitaisiin koneellisesti kerätä siitä Infran toimesta. Aikatauluihin tuli kuitenkin muutoksia, ja päädyimme kuljettamaan lehdet yhteen isoon kasaan lammen viereen itse. Työ oli hyvin raskasta, sillä lehdet olivat sulaneesta lumesta painavia. Yhtenä tekijänä vaikutti myös työvoiman vähyys, meitä oli paikalla vain kaksi opiskelijaa. Saimme kaikesta huolimatta sovitun alueen siistittyä aikataulussa. Sadevaatteiden pukeminen oli järkevä valinta, vaikka vettä tuli iltapäivästä vain minimaalisesti. Olin varpaista kaulaan asti kurassa päivän päätteeksi, sillä lehdet olivat myös erittäin mutaisia. Työvälineiden puhdistus tuotti hieman päänvaivaa vesipisteen puutteen vuoksi.


04.11.2024

Maanantaina alkuperäisiin suunnitelmiimme kuului vihertyöt Sorsapuistossa, mutta viikonlopun aikana sataneen lumimäärän vuoksi jouduimme jäämään poikkeuksellisesti sisätiloihin. Suuntasimme kellariin varastotiloihin, sillä tehtävänämme oli suunnitella kuvalliset nimilaput työvälineille, jotta oikeat välineet osattaisiin laittaa oikeille paikoilleen. Suunnittelin malliesimerkin Docs-sovelluksella, jonka jälkeen sovimme kuka tekee minkäkin työvälineen nimilapun. Hain verkosta työvälineen kuvan ja kirjoitin sen oikean nimen tiedoston yläosaan näkyvästi. Kun olimme saaneet laput valmiiksi, ne tulostettiin. Valmiit tulosteet sitten laminoitiin, jotta nimilaput kestäisivät paremmin ympäristön vaikutuksia.

Koska olin jo saanut työni ajoissa tehtyä loppuun, kävin vielä loppupäivästä lakaisemassa varaston pölystä ja roskista. Kastelin myös neljännessä kerroksessa olevat viherkasvit.



Marraskuunkaktus
(Schlumbergera truncata)

Kommentit