Viikko 41: Puutarha & Kauppa -lehden kiinnostavat artikkelit
Tämän vuoden helmikuun Puutarha & Kauppa -lehden numerossa on kiintoisa artikkeli Fruit Logistica -messuilta. Kyseessä on Euroopan hevi-alan suurtapahtuma Berliinissä Saksassa. Messuilla on esillä tuhansia uusia alan innovaatioita, viljelykasveja ja teknologiaa, aina kasvinsuojeludrooneista alkaen. Tänä vuonna esillä laajasti olikin nimenomaan maatalouden digitaalisaatio ja sen mukana tulleet uusimmat keksinnöt.
Artikkelissa minuun vetosi teknologisten innovaatioiden lisäksi vetosi tieto uusista risteytyskasveista. Kesäkurpitsan ja kurkun risteytyslaji zucchiolo on uusin voittoisa tulokas, josta povataan seuraavaa isoa hittiä. Vielä kuitenkaan tätä herkkua ei Suomessa päästä viljelemään, sillä sen viljelyoikeus on tällä hetkellä vasta vain espanjalaisella osuuskunnalla.
Elokuun numerossa käsiteltiin kukkabisneksen suurtapahtumaa FlowerTrialsia, joka järjestettiin kesäkuussa Hollannissa. Tapahtumassa esiteltiin markkinoiden uusimmat kesäkukat, sekä myös valotettiin tulevien vuosien tarjontaa. Nähtävillä oli myös erilaisia jalostajien testilajikkeita, joiden avulla kartoitettiin kuluttajien kiinnostusta. Ehkäpä osa näistä päätyy vielä myyntiin muutaman vuoden kuluttua, jos kysyntää on tarpeeksi.
Kesäkukat ja kukkaloisto on kiehtovaa katsottavaa. Tämän kaltaisissa artikkeleissa aina kiinnostaa uusimmat jalosteet sekä tulevaisuuden trendit. Tällä hetkellä vahvasti pinnalla näyttääkin olevan tummalehtiset kukat, varsinkin punaisissa sävyissä. Daaliat ovat kerrassaan upeita, ja onkin mielenkiintoista päästä seuramaan, millaisia muunnoksia minäkin vuonna ilmestyy.
Kommentit
Lähetä kommentti