Viikko 39; Blogin aloitus


Tähän kirjoitan työpäiväkirjaa tehdyistä töistä ja lisään valokuvia. 

Kirjoitan ja päivitän blogia viikoittain. Kirjoitan joka päivästä jotain.

Jos olen poissa tai sairas, kirjoitan sen päivän kohdalle.

Kirjoitan:

1. Mitä tein?

2. Miten tein? -työvälineet, joita käytin

3. Miksi tein?

4. Mikä sujuu?

5. Mitä minun tulisi vielä harjoitella?


Perjantai 27.09


Aamusta huolsimme koulun viherkasveja; kastelimme, pyyhimme pölyt sekä poistimme kuivat ja kärsineet lehdet. Tämä oli hyvin helppoa ja nopeaa. Tämän jälkeen kävimme läpi avoimia ovia varten hankitut syklaamit. Nämä hoidettiin uppokastelemalla, jonka jälkeen veimme ne takaisin paikoilleen. Tauon jälkeen yritimme käydä läpi lehtipuita ulkona, mutta sade haittasi työskentelyä liikaa. Loput päivästä kului blogiin tutustuessa.


Torstai 26.09


Tämän ei pitänyt olla minulla alun perin koulupäivä, mutta tulin pyydettäessä auttamaan avoimiin oviin. Kasasin sermeihin kuvakokonaisuuden, joka kertoi puutarha-alan opinnoista Kiipulassa. Näin avoimiin oviin osallistuneilla oli vastassa iso visuaalinen kokonaisuus, kun he tulivat tutustumaan puutarha-alaan. Opiskelin itsenäisesti toista osaa lehtipuista. Tatianan kanssa huolsimme koulun ovien eteen istutetut tuijat. Leikkasin niistä kuivuneet oksat. Myöhemmin kartoitin työharjoittelumahdollisuuksia Tampereen alueen kiinteistöhuollon yrityksistä. Tekemistä oli aika vähän, joten olin hyvin tylsistynyt. 


Keskiviikko 25.09


Aamusta lähdimme viemään jätekuormaa, joka sisälsi maa-ainesta sekä risuja. Tämän jälkeen etsimme Tampereen Kukkatoimituksen uutta osoitetta, joka löytyi Pirkkalasta. Kukkatoimituksesta valitsimme avoimiin oviin 10 kappaletta pinkkejä syklaameja. Kastelimme syklaamit ja siirsimme ne pinkkeihin ruukkuihin. Ruukut vietiin koulun pöydille. Olin väsynyt ja turhautunut, kun puolet päivästä meni autossa istumiseen. Oloni oli levoton. Iltapäivällä meillä oli vielä kasvitentti lehtipuista. Olin hyvin itsevarma vastauksistani.


Tiistai 24.09


Tiistai oli YTO-ainepäivä, johon tulin huomattavasti myöhässä. Olin tapaamassa sosiaalityöntekijääni, mutta hän ei koskaan ilmestynyt paikalle. Koulussa tutustuin oppimateriaaliin, joka koski oppimista ja muistia. Teimme myös aarrekartat, joissa ilmeni jokaisen omat voimavarat, harrastukset ja urahaaveet. Tämän jälkeen tutustuin itsenäisesti digikurssin materiaaliin.


Maanantai 23.09


Tämä oli ensimmäinen koulupäiväni. Aamupäivän vietin siimaleikkurin kanssa Järvensivun koululla. Trimmattava alue oli hieman haastavaa kasvustoltaan, joten leikkuri tukkeutui kasvinosista jatkuvasti. Oli myös ongelmia siiman kanssa, sillä se jäi jumittamaan kelan sisälle toiselta puolelta. Olin hieman turhautunut omaan suoritukseeni. Kävimme myös paikanpäällä läpi ensimmäisen osan lehtipuista. Valitettavasti tentin jälkeen suurin osa näistä on jo unohtunut mielestäni. Iltapäivällä koneongelmat jatkuivat, sillä emme saaneet lehtipuhallinta enää käyntiin. Päädyimme haravoimaan loppupäivän. Tämä sujui tehokkaasti kolmen hengen voimalla.


Kommentit

  1. Kiitos, kutsustasi lukemaan blogiasi. Hyvin sujuvasti kirjoittelet, ja hyvä kun teet myös itsearviointia / kerrot tuntemuksistasi , miten sujuu jne.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti